Pirkanmaan kirjastot julkistivat Vuoden lukuteko -palkinnon saajan PIKI-päivänä 24. syyskuuta. Vuoden 2026 palkinnon sai Lastenkirjainstituutti. Lastenkirjainstituutti palvelee ammattilaisia, harrastajia ja tiedotusvälineitä lasten- ja nuortenkirjallisuutta koskevissa kysymyksissä, ylläpitää Suomen ainoaa lasten- ja nuortenkirjallisuuden erikoiskirjastoa, tilastoi kirjallisuuden trendejä sekä järjestää koulutuksia ja asiantuntijatapaamisia.
Tunnustuksella osoitettu arvostus lukutaitotyölle ilahduttaa Lastenkirjainstituuttia.
– Vuoden lukuteko -palkinto on tärkeä tunnustus Lastenkirjainstituutin työlle lasten- ja nuortenkirjallisuuden edistämiseksi. Toivomme, että palkinnon myötä yhä useampi tamperelainen löytää Puutarhakadulla sijaitsevaan kirjastoomme ja tulee tutustumaan lapsuuden kirja-aarteisiin. Esimerkiksi 3. lokakuuta klo 11–14 meillä on avoimet ovet Tampereen päivän kunniaksi, toiminnanjohtaja Kaisa Laaksonen sanoo.
Palkinnon saaja valittiin asiakkaiden ehdotuksista
PIKI-kirjastojen johtoryhmä valitsi Vuoden lukuteko -palkinnon saajan kirjastojen asiakkailta tulleiden ehdotusten joukosta. Ehdotuksia kerättiin kirjastoissa ja PIKI-verkkokirjastossa. Tänä vuonna palkinnon saajaksi ehdotettiin noin 30 eri tahoa.
PIKI-kirjastot ovat palkinneet Vuoden lukutekoja vuodesta 2021 saakka. Tunnustuksella PIKI-kirjastot haluavat tehdä tärkeää lukutaitotyötä näkyväksi ja kiittää sen tekijöitä. Vuoden lukuteko -palkinto voidaan myöntää mille tahansa kirjaston ulkopuoliselle taholle, joka on tehnyt tärkeää lukemisen edistävää työtä kuluneen vuoden aikana tai jo pidempään Pirkanmaan alueella.