Varhaiskasvatuksen tuloksellisuuspalkkiopilotti toteutetaan syksyn 2026 aikana neljässä hallinnollisessa yksikössä. Mukana ovat Ikurin, Myllypuron, Maijalanpuiston, Helapuiston, Muotialan, Järvensivun ja Kalevanharjun päiväkodit. Pilotin piirissä on noin 750 lasta ja 175 työntekijää.
Tavoitteena on tehdä yhteiset onnistumiset näkyviksi ja vahvistaa henkilöstön mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työhönsä. Palkkio perustuu ennalta määriteltyihin ja henkilöstön kanssa käsiteltyihin kriteereihin. Arvioinnissa tarkastellaan päiväkotien arjen toimivuutta, asiakaskokemusta ja henkilöstöresurssien tarkoituksenmukaista käyttöä. Samalla seurataan toiminnan laatua ja kustannusten kehitystä.
– Julkisellakin sektorilla pitää uskaltaa kehittää kannustavia tapoja tehdä yhteiset tavoitteet näkyviksi ja palkita henkilöstöä onnistumisista. Hyvä työ ansaitsee palkitsemisen. Tämä pilotti on investointi parempaan johtamiseen, henkilöstön sitoutumiseen ja entistä vaikuttavampiin kunnallisiin palveluihin, sanoo pormestari Ilmari Nurminen.
Palkitseminen perustuu yksikön yhteiseen onnistumiseen
Pilotissa palkitseminen perustuu yksikön yhteiseen onnistumiseen. Henkilöstöllä pitää olla tosiasiallinen mahdollisuus vaikuttaa tavoitteiden saavuttamiseen omalla työllään, ja tavoitteiden etenemisestä viestitään avoimesti pilotin aikana.
– Tuloksellisuuspalkkio ei tarkoita varhaiskasvatuksen laadusta tai henkilöstömitoituksesta tinkimistä. Lakisääteiset vaatimukset ovat kaikessa toiminnassa lähtökohta. Haluamme selvittää, voidaanko hyvällä arjen johtamisella, henkilöstön yhteistyöllä ja resurssien tarkoituksenmukaisella käytöllä vahvistaa sekä toiminnan vaikuttavuutta että työyhteisön kokemusta yhteisestä onnistumisesta, sanoo varhaiskasvatusjohtaja Elli Rasimus.
Yksi pilotissa seurattavista asioista on käyttöaste, joka kuvaa lakisääteisen henkilöstöresurssin tarkoituksenmukaista käyttöä suhteessa lapsimäärään ja lasten tuen tarpeisiin. Käyttöasteen rinnalla tarkastellaan laatua ja asiakaskokemusta, jotta toiminnan onnistumisesta muodostuu tasapainoinen kokonaiskuva.
Pilotista kerätään kokemuksia ja tietoa, joiden perusteella arvioidaan mallin toimivuutta, jatkokehittämistä ja mahdollista laajentamista muihin yksiköihin.