Johtajien rooli liikunnallisen elämäntavan edistämisessä Tampereen varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa

Syyskuun alussa Tampereen kaupungin varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen aluejohtajat, varhaiskasvatusyksiköiden johtajat ja apulaisjohtajat kokoontuivat Pääkirjasto Metsossa liikunnallisen elämäntavan edistämisen, tutkimustiedon ja yhteisen keskustelun äärelle.

1.8.2026 voimaan tulleen perusopetuslain muutoksen myötä liikunnallisen elämäntavan edistäminen on velvoittavaa esi- ja perusopetuksessa. Tutkimusten mukaan lapsen liikuntasuhde alkaa muotoutumaan jo kolmesta ikävuodesta alkaen, joten varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen rooli yhdessä huoltajien kanssa lasten liikunnallisen elämäntavan edistämisessä on tärkeä. Fyysisen aktiivisuuden merkitys hyvinvointiin tiedostetaan kaupungissamme, sillä liikunnallisen elämäntavan edistäminen on kirjattu useisiin asiakirjoihimme.

Tilaisuuden aloitti varhaiskasvatusjohtaja Elli Rasimus ja puhujaksi oli kutsuttu Leena Lahtinen Reunamo Education Researchilta. Tilaisuuden lopuksi kehittämispäällikkö Pia Kuisma ja aluejohtaja Heli Rautanen johdattelivat osallistujia jatkotoimiin, miten asiaa ylläpidetään ja kehitetään varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa.

Tilaisuudessa pureuduttiin aiheeseen ja liikkumisen nykytilaan. Johtajat ja apulaisjohtajat kävivät tilaisuuden aikana aktiivista keskustelua aiheen tiimoilta jakaen kokemuksiaan, käytänteitään sekä kehittämisajatuksiaan liikunnalliseen elämäntapaan liittyen. Aihe koettiin tärkeäksi, sillä liikkumisen merkitys lapsen kokonaisvaltaiseen kasvuun ja kehitykseen tiedostetaan.

Yhdessä tekemällä parasta lapsille.

Teksti: Anna-Leena Salo
Kuvat: Pia Kuisma & Anna-Leena Salo
Jaa sosiaalisessa mediassa